SOPIMUSUUTISIA: Vihreä vahvistuu jälleen!

KPV on solminut sopimuksen nigerialaisen Oke Akpovetan kanssa. Mies tuo mukanaan osaamista ja kokemusta hyökkäysosastolle.

29-vuotias Oke Akpoveta, tai niin kuin ystävät häntä kutsuvat "Okiano", saapuu Kokkolaan positiivisin mielin.


– Tunnelmat ovat mahtavat. Odotan innolla aikaani KPV:ssa, Akpoveta kertoo.


Akpoveta kertoo olevansa vahva ja tarkka pelaaja, joka osaa suojata palloa. Vaaratilanteita vastustajalle syntyy usein erityisesti maalivahdinalueella operoidessa.


– Vedot lähtevät vahvasti kummallakin jalalla, ja kutsuisin itseäni maalintekijäksi. Ennen kaikkea tahdon kuitenkin painottaa olevani hyvä joukkuepelaaja, Akpoveta jatkaa.


Urallaan Akpovetan reppuun on kertynyt mm. rapeat sata ottelua Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

– Aloitin urani joukkueessa nimeltä Warri Wolves F.C. Se pelaa Nigerian pääsarjatasolla. Vuonna 2011 muutin Norjaan, ja harjoittelin Lillestrøm SK:ssa, mutta emme kirjoittaneet sopimusta heidän kanssaan, joten agenttini löysi minulle paikan Tanskasta Brøndby IF:stä, jonne kirjoitin neljän vuoden sopimuksen, hän valottaa.


– 2015 minut lainattiin Ruotsiin IK Frej Täbyyn ja pelasin sen jälkeen Ruotsissa useissa eri paidoissa mm. Superettania. Olen pelannut myös Azerbaidžanin pääsarjassa hetken aikaa ja hetken Saudi Arabiassa, mies jatkaa.


Tuore vahvistus saapuu Kokkolaan kuluvan viikonlopun aikana. KPV toivottaa Oken lämpimästi tervetulleeksi Kokkolaan!


Akpovetan sopimus kaattaa kuluvan kauden 2021.





kpv logo.png