SOPIMUSUUTISIA: Stanley Amuzie Kokkolaan!

KPV on solminut sopimuksen 24-vuotiaan nigerialaispelaaja Stanley Amuzien kanssa.

Amuzie on ensimmäinen tuore sopimusjulkaisu tulevalle kaudelle, ja hän on pelipaikaltaan laitapuolustaja.


–   En tiedä kuinka kuvailisin itseäni. Tiivistettynä olen pelaaja joka antaa kaiken mitä löytyy kentälle. Pusken joukkuetta omalla panoksellani eteenpäin. Pidän voittamisesta, Amuzie kuvailee.


Amuzie saapui Suomeen viime kesänä, astuessaan kesäkuussa FF Jaron vahvuuteen. Jaro kertasi tiedotteessa hänen historiaansa näin: "Amuziella on ikäisekseen kasassa hieno CV Euroopan kentiltä. Italialaisen Parman kasvatti ehti edustaa saapasmaassa myös Sampdoriaa mutta ei päässyt Serie A:ssa vaihtopenkkiä pidemmälle. Tämän jälkeen Amuzien matka jatkui Sveitsin liigassa pelaavan Luganon riveihin ennen viime kauden siirtoa Slovenian pääsarjassa pelaavan NK Aluminijiin. Vuonna 2016 Amuzie oli keskeisessä roolissa mukana Rion olympialaisissa jossa hän oli voittamassa Nigerian kanssa olympiapronssia."


–   Olen tutustunut hieman KPV:n historiaan. Viime kausi ei täyttänyt odotuksia, mutta se ei estä minua antamasta täyttä panostani ja meitä saavuttamasta tavoitteita. Olen iloinen päästessäni KPV:hen.


Myös valmentaja Niko Kalliokoski on innoissaan Amuzien saapumisesta Kokkolaan.


–   Saatiin hyvä pelaaja joka tuo osaamista ja sopivasti kokemusta pikkusen nuorentuvaan ryhmään. Stanley on koulutukseltaan vasen puolustaja ja joka pystyy operoimaan sekä laitapakin että topparin tontilla. Lisäksi viime vuonna meillä oli koko alakerta oikeajalkaisia pelaajia joten Stanley tuo tähänkin meille lisäarvoa joka helpottaa pelinavausvaiheessa.


Amuzien sopimus on 1+1-vuotinen.



kpv logo.png