Raportti (Klubi 04 - KPV)

KPV haki pisteet Bolt-Areenalta! Klubi 04 - KPV 1-2 ( 0-1 ).


Jatkosarja jatkui voitolla Helsingissä.


Lähtökohdat: Vieraat matkusti tällä kaudella jo neljännen kerran pääkaupunkiseudulle hyvistä lähtökohdista. Jippo voitto loi vapautuneen tunnelman ja jätti sarjan kolme viimeistä joukkuetta jo 10 pisteen takamatkalle. Matkustava ryhmä oli lähes sama kuin edellisen kierroksen ottelussa, sillä ryhmään tuli vain yksi muutos. Viikolla olkapääleikkauksessa käynyt Jusa Ihalainen on loppukauden toipilaana ja hänen tilalleen kokoonpanoon nousi flunssasta toipunut Santeri Mäkinen.


Ottelu alkoi vieraiden komennossa ja ”vihreät” hakivat maalipaikkoja liikuttamalla nuorta helsinkiläisryhmää etsien murtautumismahdollisuuksia, Klubin iskiessä terävästi vastahyökkäyksillä voitettuaan palloja omalla puolustusalueellaan.


Ensimmäisen 20-minuutin aikana vieraiden paras paikka osui kulmasta puskemaan päässeelle Severi Kähköselle, mutta kotijoukkueen maalilla Elmo Henriksson ennätti pallon tielle. Kesken Palloveikkojen painostuksen oli kotijoukkue iskeä ottelun avausmaalin. Kun ottelua oli pelattu 10-minuuttia sai KPV vapaapotkun, jonka klubi-puolustus siivosi kauas omasta maalistaan. Vierasjoukkueelta palloon rientänyt Kyle Curinga liukastui ja tämä avasi puolittaisen läpiajon Kai Meriluodolle. Vierasjoukkueen onneksi Jan Heinonen ehti sen verran häiritsemään nuorta klubi-kärkeä, että laukaus painui reilun metrin ohi Sergei Lazarevin maalin.



Puoliajan toinen maalipaikka kotijoukkueelle avautui lyhyen kulmapotkukuvion seurauksena. Pelikellon näyttäessä 23-minuuttia pelasi kotijoukkue lyhyen kulmapotkun, josta pallo pelattiin 20-metriin Denis Cukicille, jonka nopea laukaus painui vähän ohi vierasjoukkueen maalin.Tämän jälkeen ei ”vihreät” kotijoukkuetta maalipaikoille ensimmäisellä puoliajalla päästänyt vaan peli pysyi hyvin tasapainossa ja palloa saatiin paremmin klubin boxin sisään.


Puoliajan viimeisen 20-minuutin aikana sai vierailija viisi kohtalaista maalintekopaikkaa.


Ensimmäinen paikka syntyi Kristian Andersenille, joka haistoi 2-pallon ja pääsi laukomaan 16-rajan pinnasta, mutta kotijoukkueen puolustus onnistui blokkaamaan tankalaisen kovan laukauksen. Seuranneesta kulmapotkusta pallo ajautui 16-rajan nurkille Curingalle, jonka keskitys löysi takatolpalta Haris Chantzopouloksen, joka toisella yrittämällä pääsi laukomaan pelaajamassan läpi, mutta epäonnekseen liiaksi kohti Hendrikssonia. Vajaa 5-minuuttia edellisestä ja Christ Kouadio pelataan oikealta selustaan. Tämän matala keskitys löytää takaviistosta Oke Akpovetan, mutta hurjassa maalivireessä olevan hyökkääjän laukaus nousee reilusti maalin yli. Seuraava paikka avautuu Kouadin puolipitkästä rajaheitosta, jonka Akpoveta jatkaa päällään maalin edustalle Harri Heiermanille. KPV-laituri löytää alapuolelta hyvin tilannetta tukemaan tulleen Curingan, jonka vedon torjuu Hendriksson varmasti.


Vihreiden hyvä jakso päättyy vapauttavaan johtomaaliin. Alemmaksi peliä rakentamaan tippunut Severi Kähkönen pelaa hyvän puhkovan syötön läpi kotijoukkueen keskialueen Andersenille, joka jatkaa yhdellä kosketuksella vauhdissa olleelle Akpovetalle. Nigerilaishyökkääjä pitää Baba Mensahin selän takana ja niittaa pallon etunurkkaan siirtäen ”vihreät” vierasjohtoon juuri ennen taukoa.


Ottelun toisen puoliajan ensimmäisen tilanteen loi vierailija. Pelikellon näyttäessä 58-minuuttia sahasi kaksikko Heiermann-Andersen vasemmalta läpi klubi-puolustuksen pedaten maalipaikan Heiermanille, mutta jälleen onnistuu uhrautuvasti pelannut kotijoukkueen puolustus blokkaamaan vihreiden laukauksen.


Tunnin kohdalla onnistuu vierailijat toistamiseen. Tilanne käynnistyy palloveikkojen vapaapotkusta, jonka Andersen laukoo, mutta jälleen Hendriksson venyttää kätensä pallon tielle. Seuranneesta jatkotilanteesta vasemmalla laidalla joutuu kotijoukkue rikkomaan Curingaa, josta vihreille hyvästä paikasta sivuvapaapotku. Andersenin nosto maalille jää pyörimään kotijoukkueen maalin edustalle ja paikalle ennättää ensimmäisenä Kähkönen, joka tuikkaa pallon lähietäisyydeltä maalin ylänurkkaan. Maali oli Severille ensimmäinen KPV:n edustusjoukkueessa.


Vierailijoiden toisesta maalista ennättää kulua vain 5 minuuttia, kun kotijoukkue kaventaa. Klubin maltillinen hyökkäyksen rakentelu ja pallo pelataan Kalle Walliukselle, jonka kova laukaus painuu vierasjoukkueen maaliin muuttaen suuntaa KPV-puolustuksesta.

Ottelun viimeinen vartti on kotijoukkueen hallintaa, mutta vihreäpaitainen vierasjoukkue puolustaa tiiviisti päästäen klubin ainoastaan kerran maalipaikalle. Ottelun 75-minuutilla avautuu Meriluodolle loistava tilaisuus tasoittaa peli, mutta nuorukaisen laukaus suoraan matalasta keskityksestä painuu reilusti yli Lazarevin vartioiman KPV-maalin. Myös KPV:lle siunaantuu paikka paketoida ottelu, kun kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa Jan Heinonen vapauttaa vaihdosta sisään tulleen Santeri Mäkisen vasemmalta läpi, mutta laukaus epäonnistuu ja painuu reilusti ohi takatolpan.


Voitto nosti KPV:n ainakin hetkellisesti alemman jatkosarjan kärkeen, kun paikkaa aiemmin hallussa pitänyt PK-35 pelaa ottelunsa sunnuntaina.


KPV:n seuraava ottelu on tulevana sunnuntaina 10.10 kello 15.00 alkaen, jolloin Vihreä kohtaa Keskuskentällä MP:n Mikkelistä.



kpv logo.png