Etsi

Otteluennakko KPV-MYPA ke 16.9.2020: Tänään jatketaan Keskuskentällä!

Päivitetty: syys 17

KPV jatkaa otteluitaan jo keskiviikkona, kun vastaan asettuu MyPa. Joukkueet kohtasivat toisensa vain kaksi viikkoa sitten Myllykoskella, jolloin ottelu päättyi Aleksi Tarvosen lisäajan loppuhetkillä iskemän maalin myötä tasatulokseen. Asetelma keskiviikon taistoon on varsin samankaltainen, mutta nyt Vihreät pääsevät pelaamaan kotoisan Keskuskentän nurmella, kotiyleisönsä edessä.

Myllykosken Pallo on Vihreiden tavoin kokenut joukkueiden viime kohtaamisen jälkeen kaksi tappiota. Hälyttävää on ollut oman maaliverkon tuuletus: näissä otteluissa on omissa soinut ja laulanut kymmenen kertaa. Keskiviikkona myllykoskelaiset pyrkinevät pelaamaan joukkueena samalla taktiikalla kuin kotipelissään, jolloin Vihreillä oli ongelmia päästä supervaarallisille maalipaikoille.


MyPa on tehnyt sarjassa 14 maalia, mutta joukkueelta puuttuu selkeä ykköspyssy. Maalit ovat jakautuneet varsin laajalle rintamalle. Joukkueen sisäistä maalipörssiä johtaakin rangaistuspotkut laukova keskuspuolustaja Juuso Laitinen. Viime pelissä Vepsua vastaan maaliin osuneet Jussi-Pekka Rämä ja seuralegendan poika Anttoni Huttunen ovat mielenkiintoisia nimiä hyökkäyspäässä, mutta kaksikko on aloittanut otteluita usein myös vaihtopenkiltä. HIFK:n kanssa tehty farmisopimus antaa myös yllätysvahvistuselementin.


Vihreillä tuntuu olevan alustava yhdeksänkympin identiteettikriisi. Joukkue ei ole kentällä pelinhallinnan ottava vahva jättiläinen tai sisukkaasti taisteleva altavastaaja – vaan jotain siltä väliltä. KPV pystyy pitämään palloa, mutta hallintaa täytyy pystyä ulosmittaamaan paremmin maalipaikkojen luomiseen. Toisaalta puolustus on ollut hyvin haavoittuvainen. Toivottavasti keskiviikkona tuttuun pelitapaan saadaan iskostettua kollektiivisen dynaaminen joukkuepeli, määrätietoinen sisukkuus.


Veikoilta puuttuvat ottelusta loukkaantuneiden Sebastian Mannströmin ja Armend Kabashin lisäksi korttitilinsä täyttäneet Harri Heiermann ja Abu Sanunu. Tämä avannee näyttöpaikat taistelukone Adam Vidjeskogille ja liukkaalle Aboubacar Junior Doumbialle. Vihreät ovat valmiita taistoon, valmiina näyttämään Vihreän pedon taisteluilmeensä, ja syyn, miksi syyskuiselle Keskuskentälle todellakin kannattaa saapua.


Kokkolan Pallo-Veikkojen ja Myllykosken Pallon välinen jalkapallo-ottelu alkaa keskiviikkona 16.9. klo 17:00 Kokkolan Keskuskentällä.

kpv logo.png

© KPV Edustus - KPV Yhtiöt Oy 2020 - Ahertajantie 2, 67800 Kokkola - edustus@kpv.fi