Etsi

Mediakohu Miika Juntusen ympärillä aiheutti sopimuksen purkamisen

Miika Juntunen ei jatka jatkossa KPV:n peräsimessä. Syynä päävalmentajasopimuksen purkamiseen on seuran ulkopuolelta kohdistuva paine, joka ei ole mahdollistanut valmennukselle, eikä pelaajille työrauhaa.

Manageri Matti Laitinen ja koko KPV:n edustusjoukkue olivat yllättyneitä Miika Juntusen palkkaamisen aiheuttamasta kohusta, ja lopulta paineet kasvoivat liian suuriksi. Tästä syystä Miika Juntunen siirtyy sivuun KPV:n edustusjoukkueen valmennuksesta tänään torstaina 13.8.


Jatkuva Juntuseen kohdistunut ulkopuolinen paine heijastui joukkueen päivittäiseen toimintaan, tehden itse päävalmentajan tai muiden edustusjoukkueen piirissä toimivien työrauhan tavoittelun mahdottomaksi.


Juntunen ehti toimia tehtävässään hieman yli viikon.


Kalliokoski ottaa vastuun edustusjoukkueesta


Vetovastuun edustusjoukkueessa ottaa valmentaja Niko Kalliokoski. Kalliokoski on kokkolalaisille erittäin tuttu entinen jalkapalloilija, joka pelasi urallaan pääosin KPV:ssa.


"Nyt on koko vihreässä perheessä aika puhaltaa yhteen hiileen", Kalliokoski muistuttaa.

Valmentajauransa 2014 KPV Akatemiassa aloittanut, ja sittemmin useita vuosia edustusjoukkueen taustalla toimineella Kalliokoskella on lääkkeet joukkueen tilanteeseen.


Seuraavaksi tavoitteena on nostaa ilmapiiri takaisin tasolle, joka mahdollistaa laadukkaan harjoittelun ja sitä kautta heijastuu myös parempina suorituksina peleissä. Sarja on vielä pahasti kesken ja nyt lähdetään uudella ilmeellä keräämään pisteitä. Sarjataulukko lokakuussa kertoo mitä ollaan ansaittu, hän kertoo.


Muutama pelaaja on siirtynyt uusien haasteiden perään ja pari pelaajaa on loukkaantuneena, joten näiden myötä ryhmä on hieman entistä kapeampi, mutta laatua ja leveyttä löytyy vieläkin pärjäämään tässä sarjassa, Kalliokoski jatkaa.


Isommassa kuvassa edustuksen ja seuran vanhimpien ikäluokkien välistä yhteistyötä tullaan parantamaan pienen suvantovaiheen jälkeen. Nyt on koko vihreässä perheessä aika puhaltaa yhteen hiileen, Kalliokoski muistuttaa.


kpv logo.png

© KPV Edustus - KPV Yhtiöt Oy 2020 - Ahertajantie 2, 67800 Kokkola - edustus@kpv.fi